Koottava kanootti - Pakboat

Kaikki isäni ja omatkin kanootit.

Koottava kanootti - Pakboat

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 22 Touko 2011 19:36

Tuli kysymys Pakboatista, jollaisia minulla on ollut kaksin kappalein. Jaan kommentini tännekin:

Pakboat_kangaskoskessa.jpg


Pakboatista: minulla ei ole kokemusta muista koottavista kuin Pakboatista ja sitten ilmatäytteisistä Grabnereista. Grabneria olen muutaman kerran kokeillut, mutta toisaalta matkannut paljon kumikanoottiporukoissa.

Puhallettaviin verrattuna Pakboat on vähän hankalampi kuljettaa: painaa hieman enemmän ja vie pakattuna vähän enemmän tilaa. Se omn myös hitaampi koota ja reissun jälkeen purkaa.

Mutta vesillä se on omaa luokkaansa. Marssivauhti on sama kuin normaaleilla avokanooteilla, 6-6,5 km/t. Solona ja suuremmilla nopeuksiaa oma 14-jalkainen pakboatini alkaa vikuroida. Sen suuntavakavuus jotenkin karkaa käsistä ja kun se alkaa kääntyä, ohjailuvoimat kasvavat sen verran suuriksi, että helpompi on pudottaa nopeutta ja kiihdyttää uudelleen. Vika voi olla myös minussa ja kuormaamisessa. Sain juuri uuden köliputken. Vanhan putken jatkokohtien liitokset pettivät huolimattoman käsittelyn seurauksena. En ole vielä kokeillut vehjettä uudella putkella.

Koskissa Pakboat on kuin taikapatja. Tottelee ohjausta ja myötäilee aaltoja. Kanootissa pysyy ja kanootti pysyy kuivana. Ilman muuta paras koski-inkkarini.

Kokoaminen ja purkaminen vie n. 45 minuuttia. Kokoaminen on helpompaa, jos on kaveri apuna. Kylmällä, alle 10 asteen lämpötiloissa muoviset leuat putkien päissä rapsahtavat helposti poikki, ellei niitä esilämmitä esim. autossa tai kämmenen sisässä. Tässä maltti on valttia. Olenkin viilannut leukoja hieman löysemmiksi, jotta rasitus muoviin kanoottia kootessa olisi pienempi.

Kanootin sivuilla olevat ilmaputket, joilla ulkokuori pingoitetaan, vakavoittavat kanoottia vesiastissa loistavasti. Kanootti on vakaa täydessä vesilastissakin. Mulla on keulassa ja perässä lisäkellukksseet ja kaatutnut kanootti nousee vedestä ja jää virtaan kellumaan ylösalaisin. Paras mahdollinen asento kivisessä koskessa.

Polviasennossa meloessa on hyvä pitää kunnon pehmusteet polvien kohdalla. Veneen pohja ei juurikaan suojaa polvia kivien iskuilta. Muuten joustava runko kestää kovaakin kohtelua. Muovinipsujen lisäksi mitään muuta ei ole käytössä hajonnut.

Reissun jälkeen kanootti kannattaa huuhdella hyvin suihkussa ja kuivata sen jälkeen. Muovin ikää lisää, kun sen huoltaa edes keran kaudessa 303-kamalla. http://www.welhonpesa.fi/tuote/639/303- ... suojaspray

Täällä kuvia Pakboat-reissuiltani
https://picasaweb.google.com/7aacco/Pakboat#

Muita kehuja ei tule mieleen. :)
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Paluu Kanootit



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron