Mutkamelat odottelevat kevään tulvia (Rolf Moberg)

Omat ja varastetut.

Re: Mutkamelat

ViestiKirjoittaja Rolle » 23 Huhti 2010 19:59

Jaakko Makikyla kirjoitti:Hän tekee ohjauksen melan painepuolta vaihtaen ja partaasta nykäisten. Vedon nimi on Goonstroke. Suomeksi Pöljänveto. Jos sillä selviytyy, niin siitä vaan, on minun akateeminen tuomioni.
Muutakin melontaa on, parhaimmillaan sellaisella tahdilla ja tekniikalla, josta tykkää.


Bill Masonin tekniikkavideoissa Mr Mason opetti muiden tekniikoiden ohessa tuon goonstroken. Akateeminen keskustelu tekniikoista on tosiaan kivaa. Suurimman osan vuodesta vedet ovat melontakelvottomia, joten aikaa pitää käyttää aiheen ympärillä tapahtuvaan loiskiehuntaan. Hyvin sanottu tuo mystifiointi. Itse jouduin opiskelemaan melonnan itse. Videoita kyllä katselin, mutta niissäkin tuota J-vetoa mystifioitiin. Luin myös kaikkia löytämiäni kirjoja ja alan lehtiä, mutta pääpaino niissäkin on erilaisten kajakkien kanssa pelehtimisessä. Kun tarpeeksi monta kertaa kävi vesillä, alkoi ymmärtää, miten saada kanootti etenemään suoraan, nopeasti, ja silti voimia tuhlaamatta. Homman tietysti saa opetella uudestaan, kun kalusto vaihtuu. Solokanootin melomisesta on kaikkein vaikeinta löytää hyviä videoita verkosta. Kaksikoita kun on kaikkialla. Kun humalaisten teinien kännikanoottivideot karsii pois, nettiin jäi silti aika monta hyvää pätkää.

Toinen meloihin liittyvä juttu on ollut myös mielessäni. Semmoinen syvään veteen tarkoitettu pitkä ja kapeahko saukonhäntämela näytti Masonin käsissä vievän kanoottia ihan mihin vain ja milloin vain. Osansa on tietysti Masonin "prospector-luokan" kanootilla. On se ihan erilainen kuin pitkät järvietenijät. Kanootti pyöri, liuku ja kääntyi uskomattoman sulavasti.

Tähän loppuun on pakko sanoa, vaikka totuuden kertominen todennäköisesti johtaa kirjoittajan poistamiseen foorumilta:
Muutakin kuin melontaa on, parhaimmillaan sellaisella tahdilla ja tekniikalla, josta tykkää.

Rolle
Rolf Moberg
Rolle
 
Viestit: 24
Liittynyt: 14 Huhti 2010 18:18
Paikkakunta: Oulu

Re: Mutkamelat odottelevat kevään tulvia (Rolf Moberg)

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 23 Huhti 2010 22:14

Jess. tulin juuri rannasta.
Lainasin Merlin kakkosen koemelontaan. Hyytävän kylmä tuuli puhalsi mereltä ja vettä tihuutti. Vaja oli kylmänkostea.
Nyt on Caol Ilaa -tuikku lasissa ja lämmin.

Melontatekniikoista. Tietysti kanoottikin vaikuttaa, mutta aika vähän. Melojahan välittää voimaansa veteen melan avulla. Melan ominaisuudet vaikuttavat mielestäni melonnan tunnelmaan eniten. Nytkin, kun olemme lähdössä Vappuna Viroon, niin vuokraamme kanootit paikanpäältä, mutta omat melat ovat matkassa. Hyvällä melalla liikuttelee rupistakin ruuhta, mutta huonolla melalla kaikki on tuskaa.

Huono mela? Huonosta melasta saa tikkuja käteen. Kaikki muu on makuasiaa. Jonkun unelmamela on toiselle tuskaa.

Masonin saukonhäntämela on hieno rauhalliseen syvän veden melontaan ja kanootin hallintaan. Mitä pidempi mela ja mitä pidempi lapa, sen hitaampi on tahti. Matkamelonnassa tahtio ei välttämättä korreloi nopeuteen. Hyvällä saukonhäntämelalla vetää kolmanneksen vähemmän vetoja, vaikka nopeus ja voimankäyttö muuten ovta vakiot. Itseasiassa kanootin hallintaa helpottaa kallistaminen oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Tämäkin näkyy Masonin videoista.

Becky Masonilla on video Advanced Solo Techniques. Se on pelkkää solomelontaa.

Ja loppuun historiallinen ajatus: on tullut mieleen, että pitäisikö tehdä edes yksi wood-canvas -kanootti?
Nämä ovat minulle vaarallisia ajatuksia, sillä aina joku näistä ajatusista jää elämään, eikä hellitä, ennenkuin sen toteuttaa.
Tällainen haave:
http://farm5.static.flickr.com/4003/442 ... 1fd761.jpg

Ja sitten tän vois varmaan tehdä mersullakin.
http://www.nickway.com/ih8mud/hdj81_roll/3.jpg
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: Mutkamelat odottelevat kevään tulvia (Rolf Moberg)

ViestiKirjoittaja Esa Sinkkonen » 08 Touko 2010 17:14

Jaakko kirjoitti mm: "Melontatekniikoista. Tietysti kanoottikin vaikuttaa, mutta aika vähän. Melojahan välittää voimaansa veteen melan avulla. Melan ominaisuudet vaikuttavat mielestäni melonnan tunnelmaan eniten. Nytkin, kun olemme lähdössä Vappuna Viroon, niin vuokraamme kanootit paikanpäältä, mutta omat melat ovat matkassa. Hyvällä melalla liikuttelee rupistakin ruuhta, mutta huonolla melalla kaikki on tuskaa."
Olen samaa mieltä melan vaikutuksesta melontatunnelmaan, mutta kanootin vaikutusta ei mielestäni pidä vähätellä. Olen todennut, että Bell Magicilla melominen on aivan erilaista tunnelmaltaan kuin Prospectorilla tai Bob Specialilla. Siis todella erilaista. Molempia voi sinänsä meloa samoilla meloilla, mutta Magic nyt vaan on tehty tehokkaaseen etenemiseen ja nuo muut enemmän yleiskanooteiksi. Sen vuoksi melon Belliä harvemmin pitkälapaisilla perinnemeloilla ja vastaavasti noita muita melon mutkameloilla vaan retkioloissa siirtymätaipaleilla.
Spekulointia melontakautta kiihkeästi odottaen, Esa
Esa Sinkkonen
 
Viestit: 15
Liittynyt: 01 Touko 2010 12:27

Re: Mutkamelat odottelevat kevään tulvia (Rolf Moberg)

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 08 Touko 2010 17:52

Joo - ilman muuta itselle sopivaa kanoottia on hauska meloa. Ja ihan oiken eri kanootit luovat eri tunnelman, samoin eri melat. Nopeita, suuntavakaita kanootteja ei oikein edes voi meloa perinnemeloilla - pitkälapaisilla saukohäntämeloilla. Jos kanootti ei tottele melan ohjausliikkeitä, on turha meloa sitä ohjaavilla tekniikoilla tai ohjaavalla melalla. Puolenvaihtoon ja nopeaan tahtiin soveltuva mela on sitä varten. Joidenkin mielestä ohjaaminen puolta vaihtamalla on tyylirikko, mutta kun kaverit pistelee 70 vetoa minuutissa ja puoli vaihtuu lennossa, on se komeaa katseltavaa. Samalla tavalla kuin lipuminen solona, kanootti pokallaan ja melaa veden alla palauttaen.

Tässä Timo Ripatin (http://www.leuku.fi) kuvassa on hyvä fiilis. Mela, kanootti ja keli kohdallaan. Tekniikkanipona tietysti pitää huomauttaa melan vinosta asennosta, ehkä se on palautus- ja ohjailuvaiheessa. :)

01.Timo.melonta.solo.leuku_tr_0123.jpg
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: Mutkamelat odottelevat kevään tulvia (Rolf Moberg)

ViestiKirjoittaja Esa Sinkkonen » 08 Touko 2010 22:00

Moi
Vastaan kokeillakseni kuvan liittämistä. Katselin melontakuviani ja kyllä se mela harvoin on näin pystyssä kuin oheisessa kuvassa. Siinä ei ole kysymys matkamelonnasta vaan pyörimisestä jonkun Inarin saaren rannalla tyynenä kesäiltana.
t. Esa


Kuva
Esa Sinkkonen
 
Viestit: 15
Liittynyt: 01 Touko 2010 12:27

Re: Mutkamelat odottelevat kevään tulvia (Rolf Moberg)

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 08 Touko 2010 22:41

Kyllä se mela aika pystyssä on. Mutta silloin pitää istua reisi paatin laidassa kiinni. Mulla on vielä semmoinen tapa, että alakäden peukalo pyyhkäisee parrasta pitkin. Säilyy tuntuma kanoottiin, eikä tule hangattua partaalla melaa. Kun tekniikka on ihan kohdallaan, kastuu melontahanskan pikkurilli, kun se välillä hipaisee vettä.

Tässä Timo Ripatin (http://www.leuku.fi) kuva vuodentakaisesta Nahanni-melontaharjoituksesta. Kanoottina Lauri Salaman Nahanni ja melana Nahanniin kuuluva Laurin veistämä suora majavanhäntämela. Tässä ei haeta vauhtia, vaan fiilistä. Kanootti on iso prospector-tyyppinen lasikuitukaksikko.

Melan_asento_foto-Timo.Ripatti.1U7J5011.jpg
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: Mutkamelat

ViestiKirjoittaja Esa Sinkkonen » 08 Kesä 2010 00:01

Rolle kirjoitti:[ Solokanootin melomisesta on kaikkein vaikeinta löytää hyviä videoita verkosta. Kaksikoita kun on kaikkialla. Kun humalaisten teinien kännikanoottivideot karsii pois, nettiin jäi silti aika monta hyvää pätkää.

Toinen meloihin liittyvä juttu on ollut myös mielessäni. Semmoinen syvään veteen tarkoitettu pitkä ja kapeahko saukonhäntämela näytti Masonin käsissä vievän kanoottia ihan mihin vain ja milloin vain. Osansa on tietysti Masonin "prospector-luokan" kanootilla. On se ihan erilainen kuin pitkät järvietenijät. Kanootti pyöri, liuku ja kääntyi uskomattoman sulavasti.
Rolle

Panenpa linkin soolomelontavideoon. En tiedä miten projekti varsinaisesta videosta on edistynyt, tämä mainitaan demoksi. Itse tykkään harjoituksena n. 4 minuutin kohdalla olevasta laiturin kierrosta. Löydän aina hyvän selityksen, miksi se ei mene ihan nappiin mutta nöyränä se ainakin pitää. Käytän itse samaa melaa mikä on videossa, joten sekään ei kelpaa selitykseksi.
http://www.youtube.com/watch?v=_4RJAeP7pDI
Esa
Esa Sinkkonen
 
Viestit: 15
Liittynyt: 01 Touko 2010 12:27

Edellinen

Paluu Melat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron