Älä joudu vaikeuksiin – vapaasti Cliff Jacobsonia lainaten

Mies van Der Rochen sanoin: "Jumala on ykstyiskohdissa"
Pieniä asioita, jotka tekevät melomisesta elämyksen.

Älä joudu vaikeuksiin – vapaasti Cliff Jacobsonia lainaten

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 26 Touko 2010 21:16

Aliarvioi kykysi
Cliff on melonut 11-vuotiaasta ja käynyt lukemattomia melontakursseja. Silti hän pitää itseään keskivertomelojana. Jotkut osaavat tutut pitävät häntä eksperttinä. Hän on imarreltu näistä kommenteista, mutta on silti omasta mielestään keskiverto. Tähän on syynsä. Aliarvioimalla omat kyvyt hän tuntee näyryyttä vettä kohtaan ja pysyy vähän varmemmin pois ongelmista.

Hidasta ja pysy elossa
Yleensä ongelmat alkavat ja onnettomuudet sattuvat, kun takana on pitkä päivä, ihmiset yrittävät vähän liikaa saadakseen aikataulun kiinni tai ovat muuten jo nälkäisä ja väsyneitä. Ratkaisu: rantaudu ajoissa, syö välipalaa ja pidä usein taukoja. Toisaalta Cliff myöntää meloneensa 16 -tuntisia päviä, mutta se oli ennen nykyisiä viestintävälineitä, kun piti ehtiä perille, ettei huolestuttaisi perhettä. Nykytekniikalla perheen saa rauhoitettua napin painalluksella.

Noudata sääntöjä
Esimerkki: annan retkeläisille varustelistan, jota heidän tulee noudattaa kirjaimellisesti. Jokaisessa kanootissa pitää olla topattu kantolänki, liimatut polvipehmusteet, keula- ja peränarut, sieni ja äyskäri. Teltoissa pitää olla vedenpitävä lisäpohjakangas ja teltan pitää kestää 25 m/s tuulta. Jokaisessa kanootissa on kartta ja kompassi.

Aloita jokainen päivä harjoituksella
Kertaamme joka aamu koskitekniikat.
    Sivuttainmelonta
    Taaksepäinmelonta suoraan
    Keulaperäsin
    Käännökset akanvirtaan
    Käännös akanvirrassa
    Käännös akanvirrasta pois.
    Etulossi
    Takalossi
Nämä aamuiset sulkeiset kuormatulla retkikanootilla parantavat taitoja ja antavat itseluottamusta selvitä koskista kunnialla.

Ennakkokatsele kosket
Kun edessä on koski. Jokainen rantautuu, sitoo kanootin kiinni ja lähtee katsomaan kosken. Jokainen tekee reittisuunitelman. Noudatamme sovittua laskujärjestystä. Minä menen edeltä ja näytän reitin. Kanootit tulevat sen verran lähellä toisiaan, että jokainen pystyy seuraamaan edessämelovan liikkeitä ja reittivalintoja. Silti välimatkaa on sen verran, että tarvittaessa on tilaa väistää. Turvavarusteet on viimeisessä kanootissa. Sen on helpointa päästä auttamaan pulaan joutunutta. Jokainen osaa joella käytettävät käsimerkit: Stop, Oikealle, Vasemmalle, Suoraan, Apua, Jatketaan matkaa.

Kehitä luotettava perälossitaito
Perälossilla on helppo pitää kanootti jyrkissä kaarteissa sisäkurvan puolella ja pois isoista aalloista. Tekniikalla pääsee akanvirtoihin niin päin, että voi rauhassa tarkastella edessä olevaa virtaa.

Koskipuljaajat tyytyvät yleensä kääntämään kanootin keulan vastavirtaan ja lossaavat keula ylävirtaan. Tee tämä käännös tiukassa paikassa 17-jalkaisella täyteenlastatulla retkikanootilla ja tasavarmasti uit.

Älä pilkkaa uimasilleen joutuneita
Ulospäin lipanneet näyttävät reipasta naamaa, mutta sisäänpäin he ovat hämmentyneitä ja hiljaisia loppupäivän. Kaatuneen pitää vaihtaa kuivat vaatteet saman tien, vaikka olisi lämmin päivä. Kuivat vaatteet saavat mielen virkistymään ja ikävä tapaus jää helpommin taakse. Illalla leirissä tapaus voidaan vielä käsitellä ja ottaa siitä opiksi. Sen jälkeen se uohdetaan ja siihen ei enää palata.

Hyvää säätä kannattaa odottaa
Jos keli on huono, älä lähde matkaan. Jää keräämään voimia ja odota parempaa säätä. Kun keli paranee voit levänneenä tehdä pari vähän pidempää päivää ja saat kesän pitkän valoisan aikana aikataulua kiinni.

Ota mukaan koko porukan majoittava hyttyssuoja
Ilman hyttyssuojaa porukka vetäytyy nopeasti suojaan telttoihinsa. Porukan fiilis ja yhtenäisyyys kärsii eristyneisyydestä.

Pidä mukana kalusto, jolla saat raivattua ja merkittyä kantotaipaleen
Taittuva oksasaha ja kirves on hyvä olla matkassa kantopolun raivaamiseen. LIsäksi on hyvä olla muovinauhaa, jotta voit merkitä polun. Kerää nauhat pois.

Tuntematon kantotaival on hyvä ensin kartoittaa ja merkitä. Kanna ensin varusteet ja jätä viimeiseksi kanootti ja melat. Jos haluat viedä kaksi varustesäkkiä kerralla, rikaa ne silti selkäpuolelle. Jos et nää, mihin astut, sinulle käy huonosti. Kanootti ja melat ovat viimeisenä, koska voi olla, että tavaroita kantaessa oletkin huomannut rosvoväylän, jota pitkin voit tulla alas tyhjällä kanootilla.

Cliffin tekstistä käänsi Jaakko
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Paluu Vinkkejä



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron