Ivalojoki 1.-5.8.2010

Ivalojoki 1.-5.8.2010

ViestiKirjoittaja Janza » 15 Elo 2010 18:34

Kävimme elokuun alussa kuuden melojan voimin Ivalojoella. Aloitimme retken Repojoen sillalta Inari-Kittilä väliseltä tieltä ja lopetimme Toloseen. Melontamatkaa kertyi n. 80 km ja ymmärrykseni mukaan korkeuseroa tuli n. 120 m. Repojoen virtaama oli 10 m³/s ja Ivalojoen Pajakosken virtaama 50 m³/s. Virtaamat olivat jonkin verran keskimääräisen yläpuolella. Keskimääräinen virtaama on Pajakoskessa ollut 35 m³/s ko. ajankohtana.

Samalla porukalla käytiin viime vuonna kesäkuun alussa Jongunjoella "harjoittelemassa". Ivalojoki on kyllä mielestäni aika paljon haastavampi kuin Jongunjoki. Miulla ainankin lisääntyi rutkasti kunnioitus virtaavaa vettä ja koskia kohtaan. Meidän porukalle retkessä oli ihan tarpeeksi haastetta, mutta ei mielestäni kuitenkaan liikaa. Kuuden hengen retkueesta ainoastaan yksi selvisi kaatumatta koko reissun. Kultamitaliin tarvittiin neljä kaatumista. Ivalojoki vaati myös osansa varusteista. Menetettyjä tavaroita: EOS 500D kamera, kännykkä, tekninen paita, saappaat, juomapullo, aurinkolasit, huulirasva ja ämpäri.

Ivalojoki on mielestäni todella hieno :-). Harmittaa vaan kun heti ensimäisenä päivänä upotin (6kk vanhan) kameran jokeen ja sen elämä oli sitten siinä. Onneksi oltiin otettu pojalle mukaan varakamerana palvellut EOS 350D jolla kuvasin sitten loppumatkan. Repojoelta Kutturaan oli tietyllä tavalla jännittävää meloa kun ei ollut oikein mitään tietoja koskista ja niiden vaativuudesta. Kuitenkin ainoastaan kerran uitiin ja silloinkin pienessä nivassa. Se vaan kävi niin äkkiä ;-). Ei löydy enään niin pientä virtaa ettei kamera olisi vesitiiviissä laukussa...

Kutturasta Toloseen on olemassa nuotit koskiin luontoon.fi -sivulla. Tuntui vain etteivät ainankaan tällä vedellä pitäneet paikkansa. Tosin varmaan melontataidoissakin on paljon parannettavaa ;-). Kuttura-Ritakoski väli on todella hienoa maisemaa. Joki kulkee paljon kanjonissa ja ympärillä kohoaa toinen toistaan upeampaa jyrkännettä, vaaraa ja tunturia. Repojoki-Kuttura ja Ritakoski-Tolonen olivat myös omanlaisia maisemiltaan. Eli tällä retkellä nähtiin kolme toisistaan erilaista kohdetta.

Olin etukäteen lukenut kirjan "Ivalojoki - kulkijan kultamaa". Reissun edetessä sai kirjan kertomukset aivan uuden ulottuvuuden. Kun itse näki ja kävi paikanpäällä vaikkapa Kultalassa, niin on se vähän toista kun kirjasta luettuna.

Kanootit vuokrattiin paikanpäältä Saariselän Luontolomilta ja he hoitivat myös kuljetuksen Repojoelle ja noutivat Tolosesta. Palvelu oli hyvää ja täsmällistä, suosittelen.

Ensimäisestä Ivalojoen reissusta jäi hyvä maku :-). Mitä todennäköisemmin tulen palaamaan sinne vielä toisenkin kerran. Jotenkin miusta tuntuu, että kun käy useammin samassa paikassa, niin näkee paikat paljon paremmin. Jotenkin ensimäisellä kerralla ei oikein vielä pääse paikkaan "kiinni", reissu menee vähän niinkuin ihmetellessä.

Reissun kuvagalleria:
http://janza.1g.fi/kuvat/MELONTARETKI%C ... -5.8.2010/

Ivalojoen reittiselostus Kuttura-Ivalo:
http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=1077&Item=6502

Kanoottien vuokraus ja kuljetukset:
http://www.saariselka.fi/luontoloma/
Janza
 
Viestit: 10
Liittynyt: 05 Touko 2010 16:52

Re: Ivalojoki 1.-5.8.2010

ViestiKirjoittaja Tiina Kujansuu » 16 Elo 2010 12:07

Hienoja kuvia! Mitäs täällä Toloskoskella tapahtui? Kuuluuko menetettyjen tavaroiden listalle myös yksi kanootti? Kuvasi muuten todistavat oikeiksi omat epäilyni siitä, että tynnyrit eivät pysy kiinni vuokrakanooteissa kun ei ole paikkoja mihin niitä kiinnittää.

http://janza.1g.fi/kuvat/MELONTARETKI%C ... skoski.JPG
Yhteystiedot: Kilonpuisto 2 D 70, 02610 Espoo p.040 868 4017
Avatar
Tiina Kujansuu
 
Viestit: 412
Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Ivalojoki 1.-5.8.2010

ViestiKirjoittaja Janza » 16 Elo 2010 16:44

Luontolomilla sanoivat ettei niitä tynnyreitä tarvitse sen ihmeemmin kiinnitellä, kuulemma ihan turhaa hommaa. Tätä kommenttia ihmeteltiin porukalla oikein kunnolla. Jättivät meille kuitenkin onneksi liinat jolla kanootit oli sidottu traileriin kiinni kuljetuksen ajaksi. Niillä saimme tynnyreitä sidottua sen verran yhteen ja vähän myös kanoottiin etteivät levinneet kaatuessa koko Ivalojoen alueelle ;-). Kaiholla muistelimme Jongunjoella Erästelyn Arton vuokrakanootteja ja kiinnitysliinoja. Niissä kanooteissa nimittäin pysyy tavarat kiinni kovemmassakin menossa!

Toloskoski olikin sitten oma juttu. Katsottuamme Toloskosken ensin rannalta, ilmoitti ryhmämme kolme melojaa etteivät halua sitä laskea. Siinä sitten vatvottiin asiaa puoleen jos toiseen ja lopulta päädyttiin ratkaisuun, että ensin yksi melontapari laskee kaikki kolme kanoottia ylä- ja alakosken väliseen suvantoon. Sen jälkeen laskevat "omalla" kanootilla hankalamman alaosan ja kertovat sitten laskevatko myös loput kaksi alas asti. Eivät rohjenneet varsinaiseen nuottien suosittelemaan reittiin joen oikeaan reunaan, vaan laskivat matalan ja kivisen mutta rauhallisemman veden reitin vasenta rantaa myötäillen. Tämä yksi lasku riitti molemmille. Ensin ajattelin että laskisin yhdellä kanootilla yksin, mutta hylkäsin kuitenkin ajatuksen. Omalla tutulla soololla olisin varmaan laskenutkin, mutta vieraalla vuokravehkeellä (=raskaasti melottavalla) en uskonut sen olevan hyvä idea. Uitimme sitten rannalta käsin kaksi kanoottia narujen kanssa alaosan miltein loppuun asti. Viimeiset 50 m alaosasta oli sen verran pusikkoista että meloimme loppuosan koskesta.

Kaatuneessa kanootissa oli takamelojana jo kertaalleen koko kosken laskenut takameloja. Etumelojaksi tuli kaatuneen kanootin "vakinainen takameloja". Tämä pari meloi nyt ensimäistä kertaa yhdessä kahteen vuoteen. Oliskohan käynyt sitten niin että tarkkaavaisuus herpaantui, kun oli jäljellä enää helppo ja rauhallinen loppukosken pätkä. Tällä kertaa ei vaaninut varoiteltu Tolosen viimeinen kivi oikeassa reunassa, vaan Tolosen toiseksi viimeinen kivi vasemmassa reunassa ;-). Saatiin kanootti väännettyä porukalla irti kivestä ja pohjakin suoristui melontakuntoon kun hieman suostuteltiin. Kai siitä vielä kanootin sai, koska ei tullut lisälaskua Luontolomilta.
Janza
 
Viestit: 10
Liittynyt: 05 Touko 2010 16:52

Re: Ivalojoki 1.-5.8.2010

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 17 Elo 2010 10:47

Tynnyreistä:

Vuokraamon asenne on aika hurja. Äijämeininkiä tyhmästä päästä.

On sellainenkin koulukunta, että hankalan kosken kohdalla varustetynnyrit heitetään virran vietäväksi ja lasketaan koski voitokkaasti tyhjällä kanootilla. Tätä joskus Paltamon opiston retkimelontakurssilla jopa kokeiltiin. Jos kanoottiin ei jää kellutusta, on sen tuhoutuminen kaaduttaessa paljon todennäköisempää kuin sellaisen kanootin, jossa on riittävä kellutus. Tynyrit kyllä löytyvät kosken alta suvannosta - elleivät takeru matkalla johonkin. En suosittele.

Tynnyrien kiinnittäminen poikkipienoihin on yksi ratkaisu. Parikin kertaa olen nähnyt, kun keskipiena irtoaa tai menee poikki, jolloin piena ja tynnyrit ovat pinnassa, mutta kanootti melojineen painuu veden alle.

Janza voisi panna tämän linkin kanoottiyrittäjälle.
http://picasaweb.google.com/7aacco/Kano ... artaaseen#

Hienoja kuvia, kiitos .
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57


Paluu Melottuja jokia



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron