Syystapaaminen 20.-22.9.2013

Puhutaan yhdistyksestä.

Syystapaaminen 20.-22.9.2013

ViestiKirjoittaja fögö » 22 Heinä 2013 21:27

Puheenjohtaja pyysi ehdottamaan sopivaa tapaamispaikkaa uusimmassa kirjeessään. En vielä osaa sitä nimetä, mutta vähimmäisvaatimuksena on sijainti riittävän reippaan kosken äärellä. Kyllä virtavesien melonta on niin oleellinen osa avokanoottimelontaa, että asetan sen hyväksyttävän paikan ehdoksi. Viime vuonna lähdin Ilkan kanssa Kymijoelle sunnuntaina, koska Suomijärvellä oli tarjolla vain järveä. Kyllä se sileä vesikin tarvitaan ja se tuli selväksi taannoisella tapaamisella Kymijoen Ahvionkoskella: paikka ei ollut kaikkien mieleen.

Useampana vuonna on ollut puhetta Jyväskylän pohjoispuolella, Kuusaankosken yläpuolella sijaitsevasta paikasta, jossa olisi tarjolla koskea ja sileää. Vähän kaukana pääkaupunkiseudulta, mutta mahdollinen. Kuka tietää ja muistaa, mikä se paikka on?

Toinen tapaamiseen liittyvä seikka on sen luonne ylipäätään. Onhan se yhdessäolo ja -melonta mukavaa sinänsä, mutta se ei kuitenkaan suljen pois tavoitteellisempaa, siis melontataitoja kehittävää, toimintaa. Pari vuotta sitten yritimme pitää eri aiheisia klinikoita, mutta järjestely ei mennyt ns. putkeen ja toiminta meni haahuiluksi eri rastien välillä. Jos rastitoimintaa pyritään harrastamaan, niin rasteille on oltava jonkinlainen etukäteisilmoittautuminen, jotta selviää, kiinnostako ajateltu aihe ketään.

-Fögö
fögö
 
Viestit: 40
Liittynyt: 29 Maalis 2010 12:19

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja ripa » 22 Heinä 2013 23:09

Tuossa voisi olla yksi paikka:
http://www.tormala.fi/
lähellä Konnekoski, saarinen Hankavesi ja kapeita järviä
ripa
Ripa, OCmeloja
Kuva
ripa
 
Viestit: 149
Liittynyt: 22 Helmi 2010 17:10
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja Janne Pyykkö » 23 Heinä 2013 02:53

fögö kirjoitti:Useampana vuonna on ollut puhetta Jyväskylän pohjoispuolella, Kuusaankosken yläpuolella sijaitsevasta paikasta, jossa olisi tarjolla koskea ja sileää. Vähän kaukana pääkaupunkiseudulta, mutta mahdollinen. Kuka tietää ja muistaa, mikä se paikka on?

Kapeenkoski http://www.kapeenkoski.com/, mutta aikaa varattaessa täytyy huomioida, että kalastusaika on päättynyt, jolloin koski on meidän.
Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Avatar
Janne Pyykkö
 
Viestit: 327
Liittynyt: 05 Maalis 2010 19:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja IS. » 23 Heinä 2013 13:47

Janne Pyykkö kirjoitti:Kapeenkoski http://www.kapeenkoski.com/, mutta aikaa varattaessa täytyy huomioida, että kalastusaika on päättynyt, jolloin koski on meidän.

Kapeenkoski näyttää varsin mainiolta paikalta. Löytyy majoitusta, ruokaa, kokoustiloja, saunoja ja mikä tärkeintä sekä tasaista että virtaavaa vettä. Näyttävät kalastavan siellä vuoden ympäri mutta 10.9 alkaa kahlauskielto, sen jälkeen on ehkä hiljaisempaa.

Alempana samassa vesistössä on vaihtoehtona Kuusaankoski: http://www.varjola.com/

Ilkka
IS.
 
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:06

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja fögö » 23 Heinä 2013 16:06

MMM:n sivuilta löytyi seuraava rauhoitusaikoja koskeva tiedotus:

Rauhoitusaikoja:

Merilohi, järvilohi, meritaimen, järvitaimen ja purotaimen: joessa, purossa, koskessa ja virtapaikassa syys-, loka- ja marraskuun ajan, kuitenkin siten, että niiden pyynti vavalla ja uistelemalla on näissäkin vesistöissä sallittu syyskuun kymmenenä ensimmäisenä päivänä ja marraskuun 15 päivän jälkeen

(Voiko tuon vaikeammin sanoa?)

Tulkitsen niin, että 11.9 rauhoitus astuu voimaan. Se on keskiviikko 2013.

Ilkan mainitsemat pointit on hyviä, siis tasaista löytyy, Kuusaankoski on lähellä, eli eri tasoista virtavettä on tarjolla ja majoitus kosken partaalla.

-Fögö-
fögö
 
Viestit: 40
Liittynyt: 29 Maalis 2010 12:19

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja Janne Pyykkö » 23 Heinä 2013 22:00

IS. kirjoitti:
Janne Pyykkö kirjoitti:Kapeenkoski http://www.kapeenkoski.com/, mutta aikaa varattaessa täytyy huomioida, että kalastusaika on päättynyt, jolloin koski on meidän.

Kapeenkoski näyttää varsin mainiolta paikalta. Löytyy majoitusta, ruokaa, kokoustiloja, saunoja ja mikä tärkeintä sekä tasaista että virtaavaa vettä. Näyttävät kalastavan siellä vuoden ympäri mutta 10.9 alkaa kahlauskielto, sen jälkeen on ehkä hiljaisempaa.

Alempana samassa vesistössä on vaihtoehtona Kuusaankoski: http://www.varjola.com/

Ilkka

Olen nuo molemmat kosket ohittanut kanootilla, ja niissä on eroa. Kapeenkoskessa on monenlaista virtapaikkaa, helppoa ja vauhdikasta, muttei mitään hirmu vaikeaa. Kuusaankoski on puolestaan selvästi vaativampi enkä uskaltanut laskea sitä lainkaan silloin kun siellä olin noin vuonna 2005. Tämän pohjalta Kapeenkoski on parempi.
Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Avatar
Janne Pyykkö
 
Viestit: 327
Liittynyt: 05 Maalis 2010 19:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja IS. » 24 Heinä 2013 11:54

Minustakin Kapeenkoski näytti paremmalta. Asiaa ei ole oikein selvästi missään sanottu, mutta siellä on ilmeisesti voimassa poikkeus kalastuksen rauhoitusaikoihin. Kapeenkoski on pitkä ja moniportainen, veikkaisin että sekä melojat että kalastajat sopivat sinne yhtäaikaa, ainakin jos kumpiakaan ei ole ruuhkaksi asti. Asia kannattanee varmistaa paikan päältä jos tuohon päädytään.

Ilkka
IS.
 
Viestit: 50
Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:06

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja Weltsu » 25 Heinä 2013 04:06

Aivan oikeilla jäljillä olette!
Kapeen koski taikka Leveänkoski, aivan sama, sillä jäsenistö esittää ja sitten yhdessä päätetään minne mennään. Näin sen kuuluukin olla.
Muinoin oli jäsenkyselyn palaute sellainen, että aina vaan mennään koskeen jne. Tasaista, tekniikkaa ja koskea. Sellainen paikka on sitten hakusessa ja tosi hyviä paikkoja tarjositte. Lisää vettä myllyyn ja laittakaa vaikka kymmenen kärjessä listaa, johon jokainen jäsen voi laittaa oman puoltonsa.
Tasaisen tekniikkaa minäkin olen opetellut tänä kesänä, vaikka reitteinä ovat olleet aika vuolaat joet.
"Selviydy koskista" voita tasaisella, oli aikoinaan brittien motto koskisyöksyssä.
Retkillä juuri tasaiset ja kuinkas ollakaan aina vastaiset tuulet teetävät eniten töitä.
Missään tapauksessa en kannata mitään extremejuttuja yhdistyksessämme. Ne menköön omille poluille.
Mutta joskus sattuu eteen koski, jota aprikoit pitkään. Kannattaa silloin vetää se ohi. Mitään et voita jos lasket. Paljon voit menettää.
Ollaan sitten turvallisesti siellä vesillä!
Weltsu
Weltsu, Veli-Matti Lehtonen
Weltsu
 
Viestit: 422
Liittynyt: 05 Joulu 2009 21:17

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja Tiina Kujansuu » 29 Heinä 2013 11:53

Minusta viikonloppu 13.9.-15.9. on sopiva aika ja Kapeenkoski ihan hyvä paikka.

Laitoin tiedustelun Kapeenkoskelle, että onko heillä vapaata silloin. Palaan asiaan, kun saan heiltä vastauksen.
Yhteystiedot: Kilonpuisto 2 D 70, 02610 Espoo p.040 868 4017
Avatar
Tiina Kujansuu
 
Viestit: 412
Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Syystapaaminen 2013

ViestiKirjoittaja Tiina Kujansuu » 01 Elo 2013 15:35

Syystapaaminen kapeenkoskella ei ehkä onnistu 13.9. viikonloppuna, koska silloin lauantaina yrittäjän tilat on varattu syntymäpäiville.
Asian selvittely on vielä hieman kesken, mutta huonolta näyttää. Tutkikaa edelleen kalenterejanne tai vaihtoehtoisia paikkoja.
Yhteystiedot: Kilonpuisto 2 D 70, 02610 Espoo p.040 868 4017
Avatar
Tiina Kujansuu
 
Viestit: 412
Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25
Paikkakunta: Espoo

Seuraava

Paluu Avokanoottiyhdistyskeskustelua.



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron