Martti P. kirjoitti:Tuosta myöhemmin, kunhan saan ajatukset kokoon.
Ajatusten kokoamisen tuloksena olen päättänyt, että tämä oli viimeinen kerta keulapainoisen kanootin perämiehenä. Kävi selväksi, että kun Minnesotassa keulamies on 20 kg perämiestä painavampi, vatupassia ei millään säädöllä saa näyttämään edes vaateria saati takapainoa. Typhoonissa se onnistuu, kun takaistuintakin voi säätää laajalla alueella. Tämmöisiä ominaisuuksia on kilparaasereissakin erikseen etsitty, kuten Jensen-katalogi osoittaa. Siellähän on esimerkiksi V1-A Mixer, etupainoisille sekapareille tarkoitettu, jossa takaistuinta saadaan erityisen taakse.
http://www.wenonah.com/products/templat ... 61c7d36cadMinnesota on kyllä Typhoonia nopeampi. Se kiihtyy kevyemmin päälle yhdeksään. Ennen skabaa vähän spurttailtiin, eikä kympin ylitys tuottanut mitään vaikeuksia. 9,5 km/h:n matkavauhti tuntui mahdolliselta. Mutta itse kilpailussa tuohon ei sitten jostain syystä päästykään. Ei voi syyttää edes tuulta, kun sitä ei ollut lainkaan. Ainoastaan virepaikkoja siellä täällä. Mutta juuri näissä kohdin esiintyi yllättävää vikurointia. Useammankin kerran kanootti karkasi kurssista, ja kun suorakölinen etupainoinen paatti sen tekee, siinä eivät enää korjaavat vedot auta. On tehtävä radikaali vääntö, jonka seurauksena vauhti häviää.
Karkaamisen syy on vaihdon myöhästyminen. On hyvä ohje, että vaihto on tehtävä ennen kuin kanootti alkaa kääntyä. Keulapainossa tämä tuntuu olevan tavallistakin tärkeämpää. Ei voi vain sopia, että niin ja niin monta vetoa puoleltaan. Perämieheltä vaaditaan tarkkana olemista, että "hut" tulee oikeaan paikkaan. Minulla on tapana sanoa "vaihto", joka toimii retkivauhdissa ja pitkillä vaihtoväleillä. Nopeaan reagointiin se ei käy, kun sitä ei hengästyksissään ehdi tai jaksa sanoa tarpeeksi ajoissa. Parempi on hihkaista vaikka "hep", jos haluaa toimia suomeksi.
Perämiehen veto pyrkii kääntämään kanoottia melan vastakkaiselle puolelle. Se pyrkii tekemään sen, vaikka keulameloja meloo toiselta puolen vastaan yhtä kovaa. Kun keulassa on tarpeeksi voimaa, voidaan päätyä tilanteeseen, että kanootti kulkee suoraan ilman korjauksia. Käytännössä näin ei juuri käy. Voi käydä niinkin, että keulamelojan veto kääntää kanoottia perämiehen melan puolelle. Ja kun tuuli astuu mukaan kuvaan, niin kaikki variaatiot ovat mukana. Niinpä tuntuisikin toivottavalta, että keulassa pystyttäisiin aistimaan kanootin pyrkimykset ja sielläkin reagoitaisiin tilanteeseen sopivin korjauksin. Kyllähän perämies selvissä tilanteissa voi pyytää korjausvetäisyä, mutta spontaani toiminta, joka ei hidastaisi vauhtia, olisi tervetullutta. Itse harvemmin keulassa olleena en tosin osaa kuvitella siellä istujan tuntemuksia. Mutta virtaavassa vedessähän keulamelojan kuuluu tehdä sitä ja tätä oma-alotteisesti. Miksi siis ei myös tasaisella.
Kaiken kaikkiaan avokanoottikaksikko on kaikista aluksista luultavasti haasteellisin kuljetettavaksi suoraan haluttuun suuntaan. Muuttujia riittää: melojien voima- ja painoerot, melontapuoli, tuuli ja aallokko. Väitöskirjan paikka?
Martti