Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

Tulevat ja menneet melontatapahtumat.

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Tiina Kujansuu » 17 Touko 2010 13:48

Hauska ja leppoinen tapahtuma. Tehtäviin ei saa suhtautua ryppyotsaisesti, mutta tietenkin teimme protestin pisteestä, joka meiltä evättiin puutteellisen melontakaluston perusteella. Meidän kanootistamme puuttui kuulemma aukkopeite :D Tärkeitä erätaitoja oli myös tunnistaa maakuntien nimikkolajeja, niin kuin kirjomaasälpä ja pikkusinisiipi (joku kivilaji ja !##@#! perhonen). Puhumattakaan rytikerttusen ja ruokokerttusen tunnistamisesta laulun perusteella. Oikeista vastauksista selvisi, että järviruoko on sama kuin ryti, mutta paikallinen kasvi-ihme oli Isosorsimo.

Jaakon loistavaa kuvasaalista täydennän vielä parilla napsulla. Pikataipaleen tavoiteaika oli niin löysä, että mulla oli aikaa etsiskellä 10 minuuttia vapaaehtoista rastia pusikoista ilman karttaakin. Jokueemme perämies avusti minua 100 %:sti.
Kuva

Näin tiukka puristus meillä oli päällä EA rastilla.
Kuva
Viimeksi muokannut Tiina Kujansuu päivämäärä 23 Touko 2010 22:51, muokattu yhteensä 1 kerran
Yhteystiedot: Kilonpuisto 2 D 70, 02610 Espoo p.040 868 4017
Avatar
Tiina Kujansuu
 
Viestit: 412
Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 17 Touko 2010 14:20

Jaakko Makikyla kirjoitti:P.S. Jos jaksat meloa rauhallisesti yhteen menoon max kolme kilometriä, voi melontataitojen puolesta osallistua kilpailuun.
Jo omien varusteiden mietintä opettaa paljon, samoin suurin osa tehtävärasteista on käytännönläheisiä ja opettavaisia.

Jos kiinnostaa, täällä on kilpailun tehtävät ja ratkaisut (pdf)
http://www.eramelonta.fi/kuvat/tehtavak ... vastaukset
Tulokset
http://www.eramelonta.fi/kuvat/alustava_tulosluettelo


LIsäsin vielä edelliseen viestiini linkit tehtäväratkaisuihin ja tulosluetteloon.
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Milko » 18 Touko 2010 10:21

Terve!

Komppaan edellisiä. Oikein leppoisa ja mukava kisa. Tunnelma oli mainio ja sääkin suosi. Ainoa ikävä asia sattui maalissa kun Jaska salakavalasti antoi kokeilla Merliniä! Nyt olen pari päivää vakuutellut itselleni että en en en en en en tarvitse soolokanoottia!

Tässä muutama otos kisakalustosta ja huippuunsa trimmatuista urheilijoista:

http://picasaweb.google.fi/MilkoJaana/E ... vkz4-U5QE#

Milko
Milko
 
Viestit: 83
Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:47

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Janne Pyykkö » 19 Touko 2010 11:42

Tiina Kujansuu kirjoitti:Puhumattakaan rytikerttusen ja ruokokerttusen tunnistamisesta laulun perusteella.

Hmm, nuo olisin osannut.
Yhteystiedot: Janne Pyykkö, Aallonhuippu 6 B 18, 02320 Espoo, 040-5333649, blogi http://avisuora.wordpress.com
Avatar
Janne Pyykkö
 
Viestit: 327
Liittynyt: 05 Maalis 2010 19:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Tiina Kujansuu » 19 Touko 2010 12:03

Janne Pyykkö kirjoitti:nuo olisin osannut


Taisit valitettavasti suunnistaa 500 km ohi rastin.
Yhteystiedot: Kilonpuisto 2 D 70, 02610 Espoo p.040 868 4017
Avatar
Tiina Kujansuu
 
Viestit: 412
Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja keke » 19 Touko 2010 18:16

Oli mukava todeta että edelleen myönteinen tapahtuma joka myös yllättää uusiutuvilla tehtävillään (kalastuskisa.) Jännää kuinka hoksottimet ja ulkolukutaito häviää "kisassa" palautuen kohta rastilta lähdön jälkeen.
Kivaa oli että nettitutut, Tiina ja Milko saivat kasvot.
Kysymys Tiinalle: Mitä Janne teki kun Sinä hait rastit ja taivuttelit halstarin. Huomasitko meloiko?
Kysymys Milkolle: Mikä on kanoottisi nimi suomeksi? Saameksi kait kunta?

tv. keke
keke
 
Viestit: 48
Liittynyt: 05 Helmi 2010 19:56

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Tiina Kujansuu » 20 Touko 2010 11:56

keke kirjoitti:Mitä Janne teki kun Sinä hait rastit ja taivuttelit halstarin. Huomasitko meloiko?


Miten kaikki tietää, että halsteri oli mun käsialaa? Missä on muka on määrätty, että halsterin pitää olla neliskulmainen?
Kuva
Tietenkään Janne ei melonut. Silloinhan me oltais oltu ihan ylivoimaisia ja teille olis tullut paha mieli.
Yhteystiedot: Kilonpuisto 2 D 70, 02610 Espoo p.040 868 4017
Avatar
Tiina Kujansuu
 
Viestit: 412
Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25
Paikkakunta: Espoo

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 20 Touko 2010 12:02

Tiina Kujansuu kirjoitti:
keke kirjoitti:Mitä Janne teki kun Sinä hait rastit ja taivuttelit halstarin. Huomasitko meloiko?


Miten kaikki tietää, että halsteri oli mun käsialaa? Missä on muka on määrätty, että halsterin pitää olla neliskulmainen?
Kuva
Tietenkään Janne ei melonut. Silloinhan me oltais oltu ihan ylivoimaisia ja teille olis tullut paha mieli.


http://picasaweb.google.com/7aacco/Eram ... 0412009282
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Janne Janhunen » 20 Touko 2010 13:17

keke kirjoitti:Kysymys Tiinalle: Mitä Janne teki kun Sinä hait rastit?
tv. keke


Kuva
Kuva
Avatar
Janne Janhunen
 
Viestit: 320
Liittynyt: 15 Helmi 2010 09:43
Paikkakunta: Espoo

Re: Erämelonnan-SM, 15.-16.5.2010

ViestiKirjoittaja Tiina Kujansuu » 20 Touko 2010 16:05

Tiina Kujansuu kirjoitti:Tehtäviin ei saa suhtautua ryppyotsaisesti, mutta tietenkin teimme protestin pisteestä, joka meiltä evättiin puutteellisen melontakaluston perusteella.


Saimme yhden pisteen lisää. Meillä oli tyhjennysväline, mutta rastimies ei huomannut sitä. Ei siis hävitty Keijolle kuin vaivaiset 29 pistettä. :)
Viimeksi muokannut Tiina Kujansuu päivämäärä 23 Touko 2010 22:52, muokattu yhteensä 1 kerran
Yhteystiedot: Kilonpuisto 2 D 70, 02610 Espoo p.040 868 4017
Avatar
Tiina Kujansuu
 
Viestit: 412
Liittynyt: 17 Huhti 2010 22:25
Paikkakunta: Espoo

EdellinenSeuraava

Paluu Tapahtumat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron