soolotekniikka

Melonnan opettelu ja tekniikka/välineviisastelu.

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Milko » 06 Heinä 2010 14:16

No niin nyt Argosy sisäänajettu. Kiitos vielä kerran kaikille neuvoista, ihan hurjan viisaita kirjoitatte. Vehje on ensituntumasta poiketen melkoisen vakaa laite. Myös soolo kulkee paremmin kun sen kallistaa hiukan kyljelleen. Puuskissa kokeilin "iske ja vaihda" tekniikkaa hyvällä menestyksellä. Vielä kun melanvaihto puolelta toiselle sujuvoituu niin johan mennään. Keulan tuijottaminen oli toinen hyvä vinkki, kun se alkoi heilua sivuttain niin tiesi ettei kaikki ole ihan kohdillaan.

Alkuperäiseen aiheeseen liittyen "pakotin" itseni melomaan molemmilta puolilta. Luulen että kyllä se siitä.

Aallokko oli ihan nolla ja peräaallotkin oli semmoisia 5 hv veneiden. Vaikutelma oli kuitenkin lupaava. Laite saattaa toimia aallossa.

Vaikka suuntavakavuuden kanssa oli kovia ongelmia niin välillä oli pätkiä että menin suoraan ilman että koko huomio keskittyi ohjaamiseen.

Oli mulla kajakkimela mukana henkisenä tukena mutta siihen turvautumista ei tarvinnut edes harkita.

Soolo innosti myös sukulaistytöt melomaan. Muutenkin soolon huomioarvo on moninkertainen kaksikkoon verrattuna. Se ei ole ujon pojan laite.

Taitaa tulla nyt taukoa soolomelontaan. Talven polttopuut pitää hommata vajaan ja aloittaa pakkaaminen. La lähdetään Timpan kanssa Vätsäriin melomaan ja kalastamaan.

Milko
Milko
 
Viestit: 83
Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:47

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja ripa » 06 Heinä 2010 16:22

Niin kuin Milkon kokemuksestakin huomaa, ei kannata teilata kanoottia 5-10 min kokeilun jälkeen. Mullakin on asiasta kokemusta, kun aikoinaan etsittiin kanoottia ACR-kisaan. Ensiksi piti tehdä itse, mutta sitten Heiku tarjosi kokeiltavaksi kaunista pähkinäpuista n. 550 cm pitkää suoralinjaista kanoottia. Eihän me sitä kokeilematta ostettu, joten maaliskuussa -89 Lauttasaaren eteläkärkeen, kun lahdet olivat vielä jäässä. Tuulta etelästä ei ollut kuin 6-8 m/s ja aallokko ehkä 1-1,5 metristä suurimmillaan. Heti alku metrit tuntui tosi kiikkerältä mutta nopea kanootti oli. Laiturista päästiin pari-kolmesataa metriä ja kolmas iso aalto heitti nurin. Onneksi aallot toi rantaan (eihän meillä ketään ollut edes rannalla katsomassa saati vesillä pelastamassa). Saatiin jotenkin (ei tietenkään ilmapusseja) kanootti tyhjäksi ja takaisin kyytiin ja laituriin. Vietiin kanootti takas Heikulle ja sanottiin, että otetaan tää ja opetellaan melomaan sitä. Jo ennen ARC:ää oppi lisäämään ja poistamaan vaatteita kanootissa. ACR:ssäkin kaaduttiin vain kerran.

Tuo keulaan katsominen on ALUKSI hyvä keino, mutta siitä kannattaa päästä eroon, kun melonta alkaa sujumaan. Mä harjoittelen välillä silmät kiinni suoraan melomista. Siinä joutuu aistimaan kanootin liikkeitä muilla keinoin. Aurinkoisena päivänä on helpointa aloittaa. Enkä suosittele sitä siellä pääkaupungin vilkkailla vesillä. Ei sitä kyllä pitkään osaa olla katsomatta missä menee.

Soolomelonnan harjoittelu oli ainakin mun vaimolle helpompaa kaksikolla kuin isolla soololla (silloin en omistanut noita pieniä). Järkeilin myöhemmin syyksi sen, ettei hän soolossa ylettynyt tarpeeksi kauas keskiosasta ja kanootin kääntäminen oli vaikeaa. Kaksikossa etupenkiltä taas on helppo saada keulaa kääntymään. Mutta tyyntä kannattaa olla.
Ripa, OCmeloja
Kuva
ripa
 
Viestit: 149
Liittynyt: 22 Helmi 2010 17:10
Paikkakunta: Mikkeli

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 06 Heinä 2010 16:50

ripa kirjoitti:Mä harjoittelen välillä silmät kiinni suoraan melomista. Siinä joutuu aistimaan kanootin liikkeitä muilla keinoin. Aurinkoisena päivänä on helpointa aloittaa. Enkä suosittele sitä siellä pääkaupungin vilkkailla vesillä. Ei sitä kyllä pitkään osaa olla katsomatta missä menee.


Vantaalla Viilatehtaan koskessa laskettiin sitä alas silmät kiinni. Muut vahtivat rannalta, että sokea ei mene pöpelikköön. Kanootin liikkeet aallokossa tuntuivat paljon paljon pienemmiltä kuin silmät auki laskiessa. Kanootin kulkemisen alkaa todellakin tuntea.

Sooloista, sain vihdoin asennettua Northwodiin kneeling thwarthin.
Lähden illala sillä sooloilemaan. Odotuksen on kovet. Toinen kokeilu odottaa: haluasin kokeilla sitä kolmikkona, kuinka se kulkisi.

Joo - kyllä se on meloja, ehkä joskus tuuli ja virta, joka kanoottia kuljettaa. :)
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 06 Heinä 2010 16:51

ripa kirjoitti:Mä harjoittelen välillä silmät kiinni suoraan melomista. Siinä joutuu aistimaan kanootin liikkeitä muilla keinoin. Aurinkoisena päivänä on helpointa aloittaa. Enkä suosittele sitä siellä pääkaupungin vilkkailla vesillä. Ei sitä kyllä pitkään osaa olla katsomatta missä menee.


Vantaalla Viilatehtaan koskessa laskettiin sitä alas silmät kiinni. Muut vahtivat rannalta, että sokea ei mene pöpelikköön. Kanootin liikkeet aallokossa tuntuivat paljon paljon pienemmiltä kuin silmät auki laskiessa. Kanootin kulkemisen alkaa todellakin tuntea.

Sooloista, sain vihdoin asennettua Northwodiin kneeling thwarthin.
Lähden illala sillä sooloilemaan. Odotuksen on kovet. Toinen kokeilu odottaa: haluasin kokeilla sitä kolmikkona, kuinka se kulkisi.

Joo - kyllä se on meloja, ehkä joskus tuuli ja virta, joka kanoottia kuljettaa. :)
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Milko » 26 Heinä 2010 23:18

Tilannetietoa opiskelusta. Argosy on vakaa, ketterä ja hidas. Tein ekan pitemmän lenkin jossa yritin pysyä kaksikon perässä. Lopussa alkoi väsy painaa. Ajattelin kokeilla seuraavaksi vauhdin nostoa kaksikosta tutulla tavalla eli vesitonkalla keulassa. Toivottavasti näin tulee melottua enemmän suoraan vähemmän ohjattua. Valistunut veneilijä tykitti nopeusrajoitetulla joella miljoonaa. 50 m leveässä uomassa saimme kunnon aallot jotka heittivät Nortwindin melkein rannalle mutta Argosy ei oikein edes heilahtanut. Muutoinkin uskaltaa touhuta kanootissa taukojen aikana melko rennosti.

Oli muuten eka kerta kun jouduimme hölmön veneilijän uhriksi. Meillä ei otsasuoni juurikaan alkanut tykyttämään, mutta rannan mökkiläiset sen sijaan julistivat pyhää sotaa nyrkit kohti taivasta.

Milko
Milko
 
Viestit: 83
Liittynyt: 15 Helmi 2010 17:47

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Martti P. » 07 Loka 2010 17:26

Jaakko Makikyla kirjoitti:Tekniikoita voi opetella kirjoista, videoista, kavereilta ja itse melomalla. Kaikkia oppimisen tekniikoita kannattaa käyttää - ja nöyrää mieltä.


Kaivoipa tuossa Tuomas nähtäväksi linkin, jota kannattaa katsoa:
http://vimeo.com/8710056

Siitä ei tyyli enää paljoa parane. Tempo vain 3-4-kertaiseksi.

Tuommoisen outriggerin kyllä vielä haluaisin. Vaan pitääköhän matkustaa Havaijille päästäkseen semmoista melomaan.

Martti
Martti P.
 
Viestit: 163
Liittynyt: 15 Huhti 2010 17:05

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Jaakko Mäkikylä » 07 Loka 2010 18:59

Kaivoipa tuossa Tuomas nähtäväksi linkin, jota kannattaa katsoa:
http://vimeo.com/8710056

Siitä ei tyyli enää paljoa parane. Tempo vain 3-4-kertaiseksi.

Tuommoisen outriggerin kyllä vielä haluaisin. Vaan pitääköhän matkustaa Havaijille päästäkseen semmoista melomaan.

Martti


Hieno tekniikka, lisäsin linkin vielä linkkihakemistoon
Kuva Jaakko~
Jaakko Mäkikylä | Helsinki | Off-Road Paddler -blogi
Avatar
Jaakko Mäkikylä
 
Viestit: 793
Liittynyt: 07 Joulu 2009 01:57

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja M.Mantere » 07 Loka 2010 19:45

http://welhonpesa.suomalainenverkkokaup ... -outrigger

Welholta näkyy saavan yhtä versiota outriggeristä vaikkakin havajilla käynti olisi varmaan poikaa. :D

T: Mikko
M.Mantere
 
Viestit: 59
Liittynyt: 20 Maalis 2010 20:24
Paikkakunta: Tornio

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Martti P. » 07 Loka 2010 21:17

M.Mantere kirjoitti:Welholta näkyy saavan yhtä versiota outriggeristä


No kato! Tuota pitää ensi kesänä kokeilla. Onhan vähän lyhyt ja painava, mutta saahan sillä tuntumaa lajiin. Havaijin reissu taitaa tulla kalliimmaksi.

Martti
Martti P.
 
Viestit: 163
Liittynyt: 15 Huhti 2010 17:05

Re: soolotekniikka

ViestiKirjoittaja Janne Janhunen » 07 Loka 2010 21:35

Tuo Welhon vehje näytti minusta lähinnä tuiki tavalliselta merikajakilta, mihin on lisätty sivuponttooni.

Videon vekotin sensijaan näytti mielenkiintoiselta kiiturilta. Ilmeisesti sitä videon(kin) vekotinta melotaan istualtaan.
Kuva
Avatar
Janne Janhunen
 
Viestit: 320
Liittynyt: 15 Helmi 2010 09:43
Paikkakunta: Espoo

EdellinenSeuraava

Paluu Koulutus



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron